keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Sukat pikkusiskolle

Pikkusiskoni esitti vienon toiveen polvi- tai säärisukista, jotka saisin tehdä millaisiksi haluaisin. Yrityksenä oli saada taas nöttösiä vähemmäksi, ja menihän niitä lähes kolme. Yksivärinen lanka on Steppiä, raidoista ei maamerkkejä. Strategiset silmukkamäärät yms. ovat peräisin maanmainion kirjan Sukkasillaan ohjeesta Farkkunaisen polvisukat.

Kärkeen kokeilin spiraalikavennusta, joka ei juuri näy kirjavassa langassa. Testaan yksivärisessäkin sen vielä.

Saisi kuulemma tehdä joskus toisetkin sukat...





Vihdoin sain aikaiseksi napit tähän takkiin, jonka aloitin noin kuusi vuotta sitten. Ohje on hukattu, lankana jokin silloinen Novitan valmis raidoitus. Piti valmistua esikoiselle, mahtuu kuopukselle ainakin yhden talven ajan.












 Uusia ikuisuushankkeita on viritetty sitä mukaa, kun jonkun saa aherrettua valmiiksi. Päätin isoäidinneliöidä muksuille viltit. Lankana Puroa (niitä nyt poistuneita Luumupuuta neidille ja pojalle Metsää) sekä jotain yksiväristä sekaan. Aloitin neidin viltistä. Teen lapuista 25cmx25cm -kokoisia, viltistä noin 5 lappua x 8 lappua. Aikataulu on löysä - kuopuksen viltin lupasin hänelle vanhainkotiin tupaantuliaislahjaksi ;)

Ja nyt kiireesti Poikkeusneulojien kokoontumiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti