Kissankursijankujalta

Kävimme taannoin Kristiinankaupungissa, jossa on yksi Suomen kapeimmista, ellei kapein, kuja

Kissanpiiskaajankuja, jolla leveyttä n. 2,9m. Tämänkin innoittamana ja lasten vienojen toiveiden leijuessa ilmassa nitkuttelin kolmen kissan aihiot sekalaisista langanpätkistä Kariston keväällä ilmestynyttä kirjaa mukaillen.

Nyt nämä otuspoloiset ovat siskollani kasvojen laadinnassa. Tämä siksi, että halusin varmistaa kissamaisuuden. Aikoinaan nimittäin kävi niin, että tyttärelleni tekemä HelloKitty -kakku näytti enemmän jääkarhun kuin kissan naamalta. Sitten siskoni siirsi silmiä jonkin verran alaspäin. Se riitti.

Homma oli kiva välipala. Nyt menossa seuraava välipala, jossa ei tarvitse laskea: tyttärelle hihatin Sublimen langasta. Suoraa, sileää kappaletta tasaisesti raidoitettuna on välillä aika kiva tehdä.